
Hanke 2026

Joutsan Hevosystäväinseura on saanut hankerahoitusta
Keski-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt 17.3.2026 hanketuen Joutsan Hevosystäväinseuralle Euroopan maaseuturahaston ohjelmakaudelta 2023–2027. Hanke jatkaa aiempia raviradan kehittämistoimia ja jakautuu neljään pääosaan.
Uusi tuomaritorni
Vanha tuomaritorni korvataan uudella rakennuksella. Rakennusurakoitsijaksi on valittu Tmi Tero Karppinen ja sähköurakoinnista vastaa LM Sähkö. Rakennuksen suunnittelusta ja piirustuksista on vastannut Marko Hartonen / Rakennuspalvelu Hartonen Oy. Seura purkaa vanhan rakennuksen talkoovoimin, ja uuden rakennuksen rakentaminen alkaa toukokuussa. Nykyinen rakennus ei enää vastaa tapahtumien järjestämisen tarpeita ja sen kunto on heikentynyt. Uudessa rakennuksessa huomioidaan paremmin myös turvallisuusvaatimukset. Kahvion pitäminen helpottuu ja säilytystilat paranevat. Samalla tuomaritornin ympäristö kunnostetaan: alue tasataan, kaadot korjataan ja sadevesijärjestelmät uusitaan. Maanrakennustyöt ja maa-ainesten toimituksen toteuttaa J. Jääskeläinen Ky tarjousten perusteella.
Uusi ratalana
Hankkeeseen sisältyy uuden ratalanan hankinta. Vanha lana ei enää vastannut tarpeita, eikä radan kunnossapitoa ehditty tehdä riittävän tehokkaasti esimerkiksi ravikilpailujen lähtöjen välillä. Uusi, Ruotsista hankittava Fyllinge Tvåmomentsharv on leveydeltään 4,2 metriä. Lana on traktorivetoinen ja sen monipuolinen hydrauliikka mahdollistaa radan tehokkaan ja monipuolisen huollon.
Varikkoalueen käymälä
Varikkoalueelle hankitaan kompostikäymälä. Tällä hetkellä rata-alueella ei ole kiinteää käymälää, vaan tapahtumissa on jouduttu turvautumaan siirrettäviin bajamajoihin.
Tapahtumakatoksen lattialaatoitus
Katsomoalueelle vuonna 2022 rakennettu katos toimii tapahtumien aikana muun muassa kahvio- ja makkaranmyyntipisteenä. Katoksen noin 27 m² lattia on tällä hetkellä murskepintainen, mikä on käytännössä osoittautunut epätoimivaksi. Alue laatoitetaan hankkeen yhteydessä.
Hankkeen tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on parantaa raviradan toimivuutta ja turvallisuutta. Pitkällä aikavälillä hanke tukee yhdistyksen toiminnan kehittymistä sekä turvaa raviradan ylläpidon ja käytön myös tulevaisuudessa. Parannusten myötä tapahtumien järjestäminen helpottuu ja turvallisuus paranee.
Tiedote 10.4.2026
